|

YRITYKSEMME ON SAANUT 16.1.2008 CISCO SYSTEMSIN
SELECT CERTIFIED PARTNERUUDEN
ASIAKKAAMME SAAVAT JATKOSSA MEILTÄ KAIKKI
CISCON LAITTEET ENTISTÄKIN PAREMMIN EHDOIN.
|
 |
Yritys
T:mi Raino Hirvirinne on vuonna 1993 perustettu perheyhtiö.
Vuosi 2006 oli yrityksessämme laajentumisen ja uudistumisen aikaa.
Yrityksemme toimialaan tuli vahvasti mukaan telelaitteiden-,
viihde-elektroniikan ja informaatioteknologia-alan tuotemyynti ja siihen
olennaisena osana kuuluva konsultointi ja neuvontapalvelu.
Käännös- ja tulkkaustyöt hoituvat
kanssamme jatkossakin ammattitaidolla ja laadukkaasti.
Suuriakaan töitä emme pelkää, pieniäkään
emme väheksy.
Asiakkainamme on sekä pieniä, että suuria yrityksiä
yksityiseltä sektorilta.
Myös kaupungit ja viranomaiset kuuluvat asiakasjoukkoon, jotka ovat
olleet jo vuosien ajan tyytyväisiä työhömme.
Urheilu- ja matkailukonsultointi on ollut myös osa
yrityksemme toimenkuvaa sen perustamisesta asti. Hyvät yhteistyökumppanit
varmistavat laadukkaat maapalvelut ja järjestelyt niin Suomessa kuin
ulkomaillakin.
Myös ulkomaiset urheiluseurat ja järjestöt ovat näinä
vuosina käyttäneet meidän ammattitaitoa suunnitellessaan
matkaa tai turnausta ja siihen liitettäviä muita maapalveluita.
|
|